Keski-ikä-cowboy Aikuisen miehen elämästä

Nuuska myyntiin, verolle ja ikärajojen piiriin

Lehtitietojen mukaan monessa EU-maassa de facto myydään Suomessa kiellettyä nuuskaa.

Erään tutkimuksen mukaan aikuista miehistä 2,4 prosenttia käyttää Suomessa nuuskaa. Jos näin on, voisi laskuharjoituksen vuoksi ajatella, että päivittäinen nuuskankäyttö olisi esimerkiksi 50 000 purkkia. Jos jokaisesta purkista maksettaisiin viisi euroa veroa, olisi päiväverokertymä 250 000 euroa ja vuodessa yli 180 miljoona euroa. Nyt se on nolla – mutta käytön haitat jäävät kuitenkin veronmaksajien maksettavaksi.

Ymmärtääkseni nuuska aiheuttaa tupakointia merkittävästi vähemmän terveyshaittoja ja käsittääkseni ei kovin moni ole sairastunut vakavasti passiivisesta nuuskaamisesta.

Sallimalla – ja verottamalla – nuuskakauppa saataisiin siihen kauppaan myös ikärajat ja jonkinlainen valvonta.

Tällä hetkellähän lienee niin, että lähes jokaisesta yläkoulusta löytyy nuuskadiileri tai useampi. Siinä kaupassa ei kuluttajansuojaa tai ikärajoja juuri tunneta. Kun organisaatio saatu valmiiksi trimmattua, mikä estää yritteliästä toimijaa myymästä myös muita kemikaaleja samalle asiakaskunnalle samaa jakelutietä käyttäen? Paitsi tietysti laillinen nuuskakauppa, joka tuhoaa alkukysynnän.

Jos väite, että EU kieltää, ei sitten tosiasiassa kuitenkaan koske Saksaa tai Tsekkiä, niin miksi sen pitäisi koskea meitä?

En siis väitä, että nuuska olisi terveystuote, mutta verot kyllä näin jäävät saamatta. Ei se edellinenkään kieltolaki ollut kovin tehokas?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat